Uusimman levyn Wasting Light ensimmäinen sinkku Rope. Rock on!!
Rope by Foo Fighters
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
lauantai 12. helmikuuta 2011
Mikä on rockin tulevaisuus?
Rockmusiikki kulkee sykleissä. 50-luvulla Elvis loi ilmiön nimeltä rock n' roll. Tätä ilmiötä osaltaan vahvisti The Beatles ja heidän jälkeensä mm. The Doors, Led Zeppelin ja monet muut, jotka ottivat rockin yksinkertaisen, alkuperäisen idean ja jalostivat sen loppuun progeksi tai heavyksi. Rockiin kyllästyneenä syntyi punk-liike, joka riisui rockin aivan perusosiin ja toi sen lähemmäs tavallista kaduntallaajaa kolmen soinnun ja huutolaulun keinoin. Kun punk oli aikansa elänyt, syntyi post-punk, joka ei myöskään vedonnut ihmisiin monipuolisen musiikin ansiosta, vaan ennemminkin tunteikkaan ilmaisun ja kokeellisuuden voimin. Sitten tuli grunge, joka haki vaikutteensa punkista ja punkin jälkeisestä heavy metal -ajasta ja palautti musiikin jälleen alkutekijöihinsä. Grungen jälkiaalloista nousi brittipop, joka toi lähes beatlesmaisen keveyden jälleen populaarimusiikkiin ja nosti Oasiksen lähes yhdessä yössä maailman suurimmaksi yhtyeeksi.
90-luvun jälkeen on ollutkin vaikeampaa määrittää seuraavaa supersuuntausta. Rockmusiikin valtavirta pirstaloitui ja monipuolistui pitkälti Internetin tuoman musiikin helpon saatavuuden myötä. Napster, Youtube ja myöhemmin Spotify on mahdollistanut sen, että kuulemamme musiikin kirjo ei ole enää radioasemien, musiikkikanavien ja puskaradion varassa. 2000-luvulla valtaa ovat pitäneet vuorotellen nu metal, brittipopin jäänteet, stadionrock, alternative, indie ja viimeisimpänä emo-vaikutteet. Tämän kaiken sekamelskan seurauksena yksi ilmiö on kuitenkin vahvistunut: Rock-musiikki ja dance-vaikutteinen konemusiikki ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan aiemmin.
Esimerkkejä on useita. Ensimmäisenä tulee mieleen The Sounds, Bloc Party, Mando Diao, Muse, The Hives, Weezer ja Franz Ferdinand, jotka ovat muuttaneet tyyliään elinkaariensa aikana omasta rockin alagenrestään selvästi kohti dance-musiikkia. Toisaalta taas tanssittava konemusiikki ja jopa rap ja hip-hop -genret ovat tulleet paljon lähemmäs rockia, kirkkaimpina esimerkkeinä australialainen Pendulum, ja Suomen oma poika Paleface. Brittiläisen rockmusiikkiin orientoituneen Xfm-radiokanavan soittolistalta löytyy enemmän koneilla tehtyjä taustoja kuin perinteisiä kitarariffejä tai rumpufillejä.
En väitä, etteikö loistavaa, puhdasveristä rock-musiikkia edelleen tehtäisi. Yhtyeet kuten Foo Fighters, Queens of the Stone Age, The Black Keys, Mumford & Sons, Arctic Monkeys ja Biffy Clyro pitävät mielestäni yhä ansiokkaasti rock-perinteitä yllä, mutta on kuitenkin suhteellisen huolestuttavaa, että monet vielä kymmenen vuotta sitten vahvasti kitaramelodioihin nojaavat bändit ovat ottaneet syntetisaattorit mukaan levyille.
Rockmusiikki on todellakin käymistilassa, ja on todella mielenkiintoista seurata, mihin tämä kaikki lopulta johtaa. Fuusioituuko rock dancepopin kanssa vai tuleeko muutaman vuoden sisällä jokin vastaliike, joka palauttaa rockin jälleen kerran peruselementteihin? Mikä vaikutus piratismilla, Spotifylla ja näiden aiheuttamalla tekijänoikeustulojen romahtamisella on rock-musiikin ja yleisen musiikkibisneksen kannalta? Romahtaako koko bisnes ja palaako musiikkikulttuuri jälleen ruohonjuuritasolle yksittäisten bloggareiden ja puskaradion armoille? Elämme jännittäviä aikoja.
90-luvun jälkeen on ollutkin vaikeampaa määrittää seuraavaa supersuuntausta. Rockmusiikin valtavirta pirstaloitui ja monipuolistui pitkälti Internetin tuoman musiikin helpon saatavuuden myötä. Napster, Youtube ja myöhemmin Spotify on mahdollistanut sen, että kuulemamme musiikin kirjo ei ole enää radioasemien, musiikkikanavien ja puskaradion varassa. 2000-luvulla valtaa ovat pitäneet vuorotellen nu metal, brittipopin jäänteet, stadionrock, alternative, indie ja viimeisimpänä emo-vaikutteet. Tämän kaiken sekamelskan seurauksena yksi ilmiö on kuitenkin vahvistunut: Rock-musiikki ja dance-vaikutteinen konemusiikki ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan aiemmin.
Esimerkkejä on useita. Ensimmäisenä tulee mieleen The Sounds, Bloc Party, Mando Diao, Muse, The Hives, Weezer ja Franz Ferdinand, jotka ovat muuttaneet tyyliään elinkaariensa aikana omasta rockin alagenrestään selvästi kohti dance-musiikkia. Toisaalta taas tanssittava konemusiikki ja jopa rap ja hip-hop -genret ovat tulleet paljon lähemmäs rockia, kirkkaimpina esimerkkeinä australialainen Pendulum, ja Suomen oma poika Paleface. Brittiläisen rockmusiikkiin orientoituneen Xfm-radiokanavan soittolistalta löytyy enemmän koneilla tehtyjä taustoja kuin perinteisiä kitarariffejä tai rumpufillejä.
En väitä, etteikö loistavaa, puhdasveristä rock-musiikkia edelleen tehtäisi. Yhtyeet kuten Foo Fighters, Queens of the Stone Age, The Black Keys, Mumford & Sons, Arctic Monkeys ja Biffy Clyro pitävät mielestäni yhä ansiokkaasti rock-perinteitä yllä, mutta on kuitenkin suhteellisen huolestuttavaa, että monet vielä kymmenen vuotta sitten vahvasti kitaramelodioihin nojaavat bändit ovat ottaneet syntetisaattorit mukaan levyille.
Rockmusiikki on todellakin käymistilassa, ja on todella mielenkiintoista seurata, mihin tämä kaikki lopulta johtaa. Fuusioituuko rock dancepopin kanssa vai tuleeko muutaman vuoden sisällä jokin vastaliike, joka palauttaa rockin jälleen kerran peruselementteihin? Mikä vaikutus piratismilla, Spotifylla ja näiden aiheuttamalla tekijänoikeustulojen romahtamisella on rock-musiikin ja yleisen musiikkibisneksen kannalta? Romahtaako koko bisnes ja palaako musiikkikulttuuri jälleen ruohonjuuritasolle yksittäisten bloggareiden ja puskaradion armoille? Elämme jännittäviä aikoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)